Teukan mielipiteitä Kannanottoja ja yhteiskuntakritiikkiä

Fortum välttelee yhteiskunnallista vastuutaan

 

 

Ymmärretäänkö monopoliyhtiö Fortumin johdossa vastuukysymyksiä, joita yhteiskuntamme on yhtiölle asettanut?  Häiriötön sähkön jakelu on tämän päivän yhteiskunnalle elinehto kaikissa olosuhteissa.

 Kuluvan talven aikana tapahtuneet pitkäaikaiset sähkökatkokset ovat Fortumin taholta osoittaneet välinpitämättömyyttä jakeluverkon kunnossapitoa kohtaan. Ongelmat pahenivat sen jälkeen kun Fortum ulkoisti sähkölinjojen huoltotoimet usealle eri urakoitsijalle.  Aikaisemmin linjahuollosta vastasivat Fortumin omat asentajat. Korjaustyöt sujuivat nopeasti koska väki tunsi maaston ja tiesi ennakolta pahimmat vikapaikat.

Nykyiset urakoitsijat ajelevat kylillä vikapaikkoja kyselemässä ikään kuin asukkaitten pitäisi ne selvittää. Miehet tulevat puutteellisin varustein kuten eräs asentaja, joka lähti tarpomaan maastoon vyöllään vain vasara. Miksei miehillä ole edes suksia tai lumikenkiä, puhumattakaan moottorikelkoista tai mönkijöistä? Ihmekös tuo, jos johdot jätetään maahan, puut nojaamaan lankoihin ja katkennut tolppa odottamaan kevättä.  Aivan asuntomme lähellä on Joulusta asti lojunut maassa 400 voltin jännitteiset pienjännitejohdot kaatuneitten puitten seassa ja osa johdoista on vielä kiinni katkenneessa tolpassa. Johdoissa on jatkuvasti virta päällä, joten vaaratilanne on ilmeinen.  Näiden riippukierrekaapeleitten kannatinvaijeri toimii PEN johtimena eli nollajohtona.  Sen katkeaminen saattaa aiheuttaa kiinteistön laitteissa sähköiskun vaaraan.

Näistä maassa lojuvista johdoista ovat Fortum ja urakoitsija täysin tietoisia, mutta korjauksiin luvattiin ryhtyä vasta keväällä. Myös urakoitsijan edustaja on käynyt paikan päällä toteamassa kyseiset vauriot.

Tapaninpäivän myrskyn takia olimme toista viikkoa ilman sähköä ja neljä päivää puhelimet mykkinä. Eivät toimineet edes kännykät koska paikalliset tukiasemat olivat myös ilman sähköä. Jos olisi ollut hätätapaus ja pitänyt soittaa hätänumeroon, olisi ajettava autolla parikymmentä kilometriä alueelle missä oli toimiva tukiasema. Ellei autoa olisi ollut käytettävissä tai ainoa ajotaitoinen saanut sairaskohtauksen olisivat ainekset katastrofiin olleet ilmeiset.

Valtio suurimpana omistajana on velvollinen valvomaan omistamiensa yhtiöitten lainmukaista toimintaa. Mikäli yhtiö lyö laimin toimenkuvaan liittyvät velvoitteensa, pitää omistajan puuttua asiaan saattamalla toiminta sopimusten ja lakien mukaiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän mikavayrynen kuva

Nykyjään on pääasia että osakkeen omistajat ja firman päälliköt saa mahdollisimman paljon rahaa yhtiöstä, muut asiat ovat ihan sivuseikka. Nuo sähköfirmat ja jakelijat, ainakin kaikki suurimmat tulisi kansallistaa ja siten saada huoltovarmuus toimimaan joka tilanteessa.

Helppo tehdä businesta tuollaisella tuotteella joka on elintärkeä maalle ja sen asukkaille.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Ymmärtääkö vastuukysymyksiä?
No ei!

Ystäväperheessäni perheen ikäihmisellä ( omakotitalossa yksin asuva) oli toimimaton turvapalvelu joulupäivä-tapaninyöstä loppiaisviikon keskiviikkoon!

Käyttäjän kth36 kuva

Kyllä mekin jännitettiin koska vain minulla on ajokortti. Aamukahvillakin käytiin 20 kilometrin päässä.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Terve Veli! Minä muistelin, että teillä oli varavoima-asema käytössä?
Näin jossain lehdessä ilmoituksen, jossa joku lahtelainen liike myi 2kw:n agrekaatteja alle 150:n.

Käyttäjän Jouni kuva

Onko pörssiyhtiöllä mitään yhteiskunnallista vastuuta?
Mihin on kirjattuna, että joku vastuu menisi yli rahanhankinnan, joka on ensimmäisenä tavoitteissa?

Johdon palkkioiden kerrotaan olevan pelkkää tuloa yhtiölle, koska ne saadakseen on johtajan ollut ostettava yhtiön osakkeita.

Sähkönjakeluverkon, samoin kuin tieverkon, pitää olla sellaisessa omistuksessa, jossa yhdeksi toiminnan tavoitteeksi voidaan asettaa yleinen hyvinvointi eikä vain omistajien rikastuminen.

Käyttäjän kth36 kuva

Juuri niin. Mielestäni Fortum on laistanut yhteiskuntavasttuutaan jättämällä hommat hoitamatta. Monopoliyhtiöstä johtuen meillä, kansalaisilla ei ole valinnanvaraa, joten meitä voi kohdella miten vaan.

Käyttäjän kth36 kuva

Veli Raimo.
Vuokrakoneella selvisimme silloin sen viikon. Nyt meille tulee oma 5,5 kw agregaatti, joka kytketään kiinteästi hoitamaan koko huushollin säköt silloin kun verkossa on häiriöitä.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Teuvo. Ajattelin, että kerron Sinulle kyseisestä tarjouksesta, mutta se olisi ollut kai liian pieni teille?

Käyttäjän kth36 kuva

Kyllä. Tarvitsemme 3 vaihe agregaatin koko talon verkon sähköistämiseen. Yliheitin on jo asennettu, tosin käsikäyttöinen. Viikonlopun myräköitä varten haettiin 1 vaiheinen 2 kW vuokrakone, jolla saadaan sähköt pakastimelle ja TV:lle.
Ennen on ollut pahempiakin myrskyjä eikä ole tarvittu agregaatteja, koska silloin Fortumin omat ukot hoiti hommat. Tämä helkkarin ulkoistamisvimma on tulossa muihinkin yhteiskunnan elintärkeisiin kohteisiin. Pelottavinta on kun terveydenhuoltoa aletaan laajemmin ulkoistaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja