Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Riippuvaisuus sähköstä kasvaa koko ajan. Keskeytynyt sähkön jakelu voi olla kohtalon kysymys vanhuksille ja heikkokuntoisille jotka asuvat taajamien ulkopuolella. Siitä saimme kokemusta Tapaninpäivänä alkaneen talvimyrskyn näyttäessä voimansa. Monilla alueilla sähköt olivat poikki koko viikon, muutamissa taajaman ulkopuolisissa talouksissa jopa pitempäänkin. Aggregaattien kauppa kävi...
Jatkuvista sähkökatkoista syytetään milloin myrskytuulia, milloin lumimyräköitä. Nämä luonnonilmiöt ovat pitäneet asutukset ilman sähköä useita vuorokausia. Miksi juuri tänä talvena, vaikka paljon pahempia myräköitä on ollut myös kaikkina muina talvina?Omakohtaisen kokemuksemme mukaan ongelmat alkoivat kasautua kun Fortum ja Vattenfall ulkoistivat runkolinjojen huollon. Aikaisemmin Fortumin oman...
Arvoisat Suomen poliittiset ja muutkin päättäjät, oletteko sitä mieltä, että kansalaisia eli teidän hyvinvoinnistanne huolehtivia voitte kohdella miten tahansa? Moniko kansanedustaja on vaivautunut ottamaan kantaa ilman sähköä kärvistelevien kansalaisten puolesta? Eipä ole mielenilmaisuja näkynyt näilläkään sivuilla. Toista viikkoa ilman sähköä tuo mieleen sota-ajan. Silloin itänaapuri röykytti...
Näin asiaa luonnehti taannoin haastattelussa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi. Nurmi on kritisoinut voimakkain sanoin lähinnä myrskytuhoihin varautumista ja niitten jälkihoitoa. Eikä suinkaan suotta, sillä varsinkin haja-asutusalueilla ikäihmisten kohdalla tilanne on muodostunut jopa hengenvaaralliseksi lankapuhelin ja kännykkäyhteyksien ollessa poikki useita...
Kaipaako julkinen terveydenhuolto perusteellista remonttia? Minua kysymys vakituisena terveyspalvelujen käyttäjänä on usein jäänyt vaivaamaan. Yli neljäkymmentä vuotta muuttumattomana toiminut terveyskeskusjärjestelmämme on tullut tiensä päähän. Jotain pientä kehitystä vuosien varrella on tapahtunut, mutta silti vanhat rakenteet ja tavat toimia ovat edelleen voimassa. Tehokkuudeltaan tämä...
Ennen vaaleja ja vielä vaalien jälkeenkin Timo Soinin EU:ta koskeville jutuille naurettiin. Muissa puolueissa koko Perussuomalaisten porukka leimattiin epäeurooppalaisiksi populisteiksi. Vaikka itse en ole Soinin puolueen innokas kannattaja, ihailen kuitenkin Timo Soinin kaukonäköisyyttä, mihin se sitten perustuukin. Soinin näkemykset ovat levinneet koko Eurooppaan. Kriittisyys...
Maailma elää jatkuvasti toinen toistaan pahenevissa talouskriiseissä. Siitä huolimatta yritykset palkitsevat johtajiaan jättimäisillä lisäeduilla kun samanaikaisesti yrityksistä sanotaan tuhansia työntekijöitä irti. Tämänkaltainen toiminta on yritysmaailmaan tullut jäädäkseen ja voimansa se ammentaa yritysjohdon ja omistajien ylettömästä ahneudesta. Moraali ja liike-elämän...
Torstain A-talk ohjelmassa (Yle1. 13.10.11)sateenkaariperheen lapsi Sanna Marin ja vihreiden kansanedustaja Jani Toivola näkivät tarpeelliseksi lakimuutoksen, joka takaisi samaa sukupuolta oleville samat perheoikeudet kuin muillakin aviopareilla. Ikääntyneessä ehtoopuolen katsojassa heräsivät muistot menneiltä ajoilta, kun Suomessakin meuhkattiin kaikenlaisten muotiin nousseitten...
Eikö maamme hallitus todellakaan näe mihin olemme menossa? Tämä EU:n byrokraattien palvonta alkaa saada piirteitä, joista voi päätellä poliittisen eliittimme olevan liian kokemattomia ajamaan suomalaisten etuja. Eikä ihme, kun lähes koulun penkiltä ampaistaan miltei suoraan valtion korkeimpiin virkoihin. Jostain olen lukenut, että teoriatietojen puuttuminen ei tee kenestäkään...
Demarien takinkääntö on osoitus poliitikkojen häikäilemättömästä valtapelistä veronmaksajien kustannuksella. Oppositiossa ollessa räävitään ja ollaan vastaan kaikissa asioissa, joita hallitus on esittänyt. Entäs kun itselle tarjotaan jopa vaalit hävinneenä ministeripostia hallitukseen niin johan takki kääntyy ja vaalilupaukset unohtuvat. Urpilaisen vakuusselittelyt vaikuttavat pikemminkin...
Voiko tosiaan uudet kansanedustajat olla niin tietämättömiä valtion taloudellisesta tilanteesta, kun mitä Ylen A-studio maanantaina osoitti. Tämä osoittaa politiikassa puheiden ja tekojen kulkevan aivan omia teitään. Se ei suinkaan nosta politiikan arvostusta vaan on omiaan vahvistamaan käsitystä, että meillä on liian suuri eduskunta vestöpohjaan verraten. 100 edustajaa ja heidän...
Poliitikot niin kunnalliset- kuin kansanedustajatkin ovat jälleen paljastuneet oman pesän likaajiksi. Aamulehden mukaan he saavat istuessaan S-ryhmän kauppojen hallituksissa ja hallintoneuvostoissa ruokatavarasta ja käyttötarvikkeista merkittäviä alennuksia sekä S-pankista parempaa korkoa. Eikö tämän kaltainen menettely pitäisi lain mukaan tulkita lahjonnaksi? Kun me tavalliset ihmiset maksamme...
Jälleen on nähty ja kuultu miten ahneus ja omien etujen tavoittelu kukoistaa suomalaisessa politiikassa. Kaikkien jo olemassa olevien etujen lisäksi Arkadian mäellä availlaan valtion kukkaron nyörejä poliittisen eliitin hyväksi. Vaikka summat ovatkin valtiolle mitättömiä, pitäisi päättäjien näyttää edes hyvää esimerkkiä. Samanaikaisesti hallitus esittää huomattavia...
Suomi on kansakunta missä vallitsee edustuksellinen demokratia. Suoraa demokratiaa meillä karsastetaan, koska poliittinen eliittimme pelkää etujen menettämistä, jotka se on diktatuurisesti itselleen hankkinut. Poliittisen eliitin suljettujen ovien politiikassa löytyisi runsaasti tarvetta tutkivalle journalismille. Näihin hyvä- veli verkostojen luomiin epäkohtiin ei mediassa haluta puuttua...
Seuraavanlaisia viestejä on tullut sähköpostiini lähes päivittäin. Ihmettelen mihin moinen tietojen kalastelu perustuu ja mihin sitä sitoutuukaan, jos antaa viestissä pyydetyt yhteystiedot. Viestin lähettäjäksi on aina ilmoitettu naishenkilö ja tuttavallisesti vain etunimellä. Ehkä joku meneekin ansaan. (Hyvä käyttäjä, Kun olet antanut yhteystietosi, lähetämme sinulle Nokia-...
Teuvo Havia
Somero
Eläkeläisenä hoitelen omakotitaloa Somerolla.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?